Hääpäivästä

10 huhtikuuta


Kuten jo mainitsimmenkin, menimme jo naimisiin 1.3 - eli reilu kuukausi sitten. Aika on kulunut mielettömän nopeasti ja ajattelimme vähän tänne blogiin muistella ihanaa päiväämme <3

Koska varsinaiset juhlat pidetään myöhemmin, kutsuimme tuolloin vain muutamia ihmisiä kotiimme pienille kakkukahveille. Isoihin juhliin kutsutaan sitten kaikki rakkaat.

Päivä oli meille aika kiireinen, ja se alkoi hääkakun teolla. Päädyimme kondiittoreina kumpaakin miellyttävään porkkanakakkuun ja koristelimme sen simppelisti rosmariininoksilla ja Lakrids-lakritsilla. Veikkaamme, että suurempiin juhliin ulkoistamme kakunteon.

Jos teitä kiinnostaa enemmän meidän hääpäivämme, voitte kurkata Helsingin Sanomien pienen klipin päivästä TÄSTÄ. Kakkuakin suunniteltiin jo etukäteen ja pohdintaa siitä ja häistä TÄÄLTÄ.



Hääyötä kävimme juhlimassa Helsingin Clarion-hotellissa, mikä osoittautui loistavaksi valinnaksi. Jonnan isä ja hänen avovaimonsa olivat upgradenneet meidät sviittiin ja siitäkin saatoimme tirauttaa pienet kyyneleet. Hotelli oli ihana ja siisti - yläkerran uima-allas oli ihana pakkasyönä! Tosin jos olet korkeanpaikankammoinen, suosittelemme jättämään väliin lasiseinä- ja lattiapäädyn ;). Aamupala oli myös runsas ja monipuolinen, ja kun aamiaiselle suunnisti aikaisin aamulla, sai sen nauttia rauhassa.


Kippis kattojen yllä! <3

You Might Also Like

0 kommenttia

Subscribe